Pitkäjänteisyydellä eteenpäin ja yksilöt kunniaan ilman ulkoisia paineita

Joukkueiden kausi  on päättymässä ja  on aika aloittaa kesäharjoittelua. Ohessa Valmennuspäällikön mietteitä, jotka ovat putkahtaneet mieleen menneen kauden aikana.

Valmennustoiminnassa tasapäistäminen ei ole oikeudenmukaista eikä tehokasta. Tasaiset vastustajat, niin harjoituksissa kuin pelitilanteissakin kehittävät eniten. Ylivoimaista vastustajaa vastaan kamppaileminen turhauttaa ja laskee intoa eikä tuo lapselle onnistumisen elämyksiä. Liian helppoa vastustajaa vastaan  keskittyminen saattaa herpaantua ja voipa ylimielisyyden tunnekin tulla esille. Silloin emme saa lapsille kaivattua oppimistulosta. Siksi pitääkin olla tarkkana, mihin sarjaan joukkueet ilmoitetaan, jotta pelaajat ovat oikeissa peliryhmissä. Tämä on kova haaste aina joukkueen osaaville valmentajille, ja seurassamme olemme onnistuneet tässä asiassa hyvin.

Harjoituksissa onkin tärkeää harjoitella tasoryhmissä, mutta pitää muistaa, ettei kaikkia harjoittelua saa toteuttaa tasoryhmissä. Kaikki samat pelaajat eivät ole aina edistyneimpiä  vaan eri pelaajat eri ominaisuuksissa. Tärkeää on joukkueen toiminnassa, ettei kaikki huomio mene pelkästään edistyneimpien pelaajien varaan vaan huomioidaan kaikki pelaajat tasapuolisesti. Tässä riittää haastetta meille kaikille.

Pelaajan kehittäminen on pitkäjänteistä työtä lasten ehdoilla. Taidon oppiminen ei ole sattumaa vaan hyvin suunniteltuja ja toteutettuja harjoitteita ,  joilla taataan pelaajille riittävä toistomäärä oppimisen kannalta. Pelaajia ei saa missään nimessä tunkea samaan muottiin. Jos lähdetään kieltämään kikat ja luovien ratkaisujen yrittäminen  saadaan sillä aikaan kone, joka heittää kiekon aina punaviivalta päätyyn. Lasten pitää saada yrittää ja erehtyä eikä kaikkea saa uhrata pelkästään joukkueen menestyksen eteen.

Vanhemmilla on todella suuri rooli lasten pelaamisessa. Lapsi harrastaa ja vanhemmat yleensä seuraavat kaukalon laidalla. Tärkeää on tukea lasta harrastuksessa. Ei pidä luoda lapselle paineita pelaamisesta ja hyvä on antaa valmentajien valmentaa ja ohjata lapsia, koska he ovat saaneet siihen koulutuksen. Pahin tilanne on se, kun nuori saa ristiriitaisia ohjeita vanhemmilta ja valmentajalta. Ei pidä sekoittaa innostusta ja asiantuntemusta.  Ei riitä, että on katsonut kaikki MM-kisat tv:stä vuodesta 1974 alkaen ja sitä kautta luullaan osaavan kaikki lajista. Innostuneita vanhempia seuratoiminta tarvitseekin eli energian voi suunnata moneen paikkaan.

Odotukset junioreilla tai heidän vanhemmillaan ovat liian usein epärealistiset. Kun ajatellaan ikäluokkia Suomessa, niin 3000 pelaajasta 20-30 pääsee joskus liigaan kokeilemaan - ja nimenomaan kokeilemaan.  Näistä 5-6 pelaajaa ehkä luo uran jääkiekkoilijana ja näistä yksi tai parhaassa tapauksessa kaksi pääsevät kokeilemaan maajoukkueeseen saakka. Yksi pelaaja,  jos yhtään, pääsee NHL:ään. Hallit ovat täynnä isiä ja äitejä, jotka ovat sitä mieltä, että juuri heidän lapsensa on tuleva ammattilaispelaaja. Lapsia kuljetetaan ympäri Etelä-Suomea erilaisiin ”Try out” -tapahtumiin samantasoisiin joukkueisiin, vaikka omalla seuralla on tarjota laadukasta toimintaa. Varmasti kaikille pelaajille löytyy riittävä määrä jääharjoitteluaikaa mitä vastaavasti ei välttämättä löydy pääkaupunkiseudun joukkueilta. Tällä luodaan lapselle hirveät paineet ja helposti käy niin, että 15-16 vuoden iässä innostus peliin ja liikuntaan yleensä katoaa. Tällöin luontainen liikunnanharrastus loppuu, kuten myös erittäin tärkeä joukkueessa opittava toimiva tiimityö.

Toivotan kaikille erittäin hyvää kesää ja viimeistään elokuussa jäähallilla tavataan!

Pikkis