|
Taas on yksi kausi pulkassa.
Päättäjäiset on pidetty, pelaajat ja toimihenkilöt palkittu. Nyt vain odotellaan kevätkokousta. Jos tehdään lyhyt katsaus menneeseen kauteen, niin voisi tuoda puheenjohtajan näkökulmasta esiin muutaman seikan.
Kauden aikana saimme käyttöön harjoitushallin, joka mahdollisti huomattavan jäätuntimäärien lisäämisen jokaiselle joukkueelle. Kasvaneen jää ajan myötä myös taitojen nopeamman kehittymisen. Toisten mielestä suuri jääaika oli hyväksi ja toisten mielestä jopa liikaa. Siitä päätellen yhä enemmän seuran toiminta jakautuu kilpailulliseen jääkiekkoon ja harrastekiekkoon seuran sisällä. Tämä on suuntaus, jota mielestäni seuran pitää jatkaa ja pitää tavoitteena. Kilpailutoiminnan osalta voidaan mainita 95 ikäryhmän loistava saavutus voitto alueliigasta. Samoin voidaan mainita edustusjoukkueen saavutus II divisioonassa. kilpailutoiminnan jatkuva kehittäminen tulee olla myös jatkuvaa jota kokopäiväisen valmennuspäällikön on ensisijaisesti kehitettävä kuitenkaan unohtamatta muita harrastajia. Olemme kuitenkin kasvattajaseura ja meidän on mahdollistettava harrastajien riittävät kehittymismahdollisuudet aina B-junioreihin saakka ennen kuin on syytä hakeutua niin sanottuihin suurseurojen SM tason joukkueisiin. Siksi näen tavoitteena jokaisessa ikäryhmässä pelaaminen AAA sarjoissa / I divisioonan sarjoissa.
Seuramme työ on huomattu myös muiden taholta ja emme ole enää mikään ”lande” seura vaan meitä pidetään alueella hyvää työtä tekevänä kasvattajaseurana, jolla on tavoitteet ja jatkuvuus.
Koska väestöpohja ei kuitenkaan anna mahdollisuutta pitää useampaa joukkuetta samassa ikäluokassa on mietittävä ratkaisuna ns. harrastepelaajille muitakin sarjatasoja, vaikka ikäryhmiä yhdistämällä. Tähän päämäärään pyrkii myös koeluontoisesti käynnistetty Easy-Hockey toiminta jota tullaan kehittämään alueella ensikauden alusta voimakkaasti. Katsomme mahdollisuuksia perustaa ns. Easy-Hockey joukkue syksyllä 10-15 ikäryhmän junioreille, jotka haluavat pelata niin sanottua korttelikiekkoa. Emme myöskään saa unohtaa jatkuvuutta ja myös vanhemmissa ikäluokissa kuten A juniorit ja vanhemmat aloitamme edustuksen kakkosjoukkueen toiminnan. Ensimmäinen kokoontuminen jäällä oli jo kauden päätteeksi ja näyttää alustavasti että siihenkin ryhmään löytyy jopa parikymmentä pelaajaa jotka aloittaa syksyllä III-divisioonan karsinnasta. Näillä toimilla saamme muodostettua katkeamattoman putken harrastaa ”hokia” juniorista aina ikämiehiin. Ringette toiminnan rinnalle käynnistyi myös naisten puolella ns. lady-hockey joka sai erittäin hyvän alun ja osanottajamäärä on edelleen kasvussa.
Seuran toiminta on myös kehittynyt tehdyn pitkäntähtäimen strategian mukaisesti ja jatko näyttää hyvältä. Tosin kaikkien olisi vain muistettava, ettei mitään pitkän jatkuvuuden omaavaa toimintaa polkaista liikkeelle hetkessä. Jokaisen seuralaisen on annettava toiminnan kehittämiselle aikaa ja omattava hieman malttia. Viimekaudella oli selvästi havaittavissa ns. malttamattomuutta ja se sotki osittain aikatauluja ja seuran kehitystoimintaa työllistäen niitä harvoja vapaaehtoisia turhanpäiväiseen vouhotukseen. On muistettava, että useat tekevät työtä seuran eteen vaikkei siitä välttämättä edes itse hyödy muuta kuin hyvän mielen tunteella. Näille kaikille tekijöille kiitos samoin kuin kaikille valmentajille, jotka uhraavat omaa aikaa muiden ja seuran kehittämiseksi.
Vietetään taas mukava kesä vedetään happea ja palataan uusin eväin alkusyksystä ”hokin” pariin.
Kesäterveisin
Kai Kuusela
|